tiistai 25. heinäkuuta 2017

heinäkuun loppuneet osa 1

Huh huh, kun aika menee joutuin. Lomaa on enää tämä viikko jäljellä (eihän sitä minulla ollutkaan kuin 16 päivää) ja elokuukin tulla tupsahtaa ihan pian eteen. Ajattelin jo nyt hyökätä ensimmäisten heinäkuun loppuneiden kimppuun, sillä taas tuolla "roskakassissa" on tungosta.

Btw, lisäsin kaikkien postausten kuvat Bloggerin kautta, sillä Photobucket on muuttunut kuvien jakamisen osalta maksulliseksi, eli kuvat eivät näy, ellet päivitä profiilia maksulliseksi. Niinpä tein suuren urakan ja tallentelin kuvia koneelle ja sanoin hyvästit koko Photobucketille. Ärsyttävää. Jatkossakin lisään kuvat siis suoraan Bloggerin kautta. Taitavat tallentua siis Picasaan. Ainakin ennen on ollut näin.



Tähän ensimmäiseen osaan päätyi nyt sitten "pikkujuttuja" eli tässä kuussa käytetyt näytteet.

Ensimmäisenä J:n äidiltä saatu shampoo-näyte eli L'Orealin (uutuus?) hilseshampoo. Tämä on suunnattu normaaleille hiuksille, eikä tässä ole silikoneja. Tämä pesi hiukset ihan hyvin ja tuoksu oli aika perus L'Orealia. Shampoissakin pyrin käyttämään luonnonkosmetiikkaa hopeashampoon lisäksi eli tälle ei tarvetta jatkossa.

Minäkin pääsin testaamaan Laveran Hydro Effect Serumia. Tämä näyte tuli Biodellyn tilauksen mukana ja tämä tuli käytettyä kotireissulla. Tästä riitti moneen kertaan ja tykkäsin! Luultavasti hankin tämän joskus täysikokoisena. Tuoksu ei ollut ihan sitä perinteistä Laveraa, mutta joka tapauksessa hyvä. Koostumus ei ollut ihan vettä, mutta aika ohutta kuitenkin. Aluksi pelkäsin, ettei tämän tehot riitä, mutta ei tämä huono ollut kosteutustehoiltaan, vaikka alkoholi mainitaan toisena incissä. Jatkoon!

Oranssi tuubi on Weledan Arnica Sports Shower Gel. J ei tästä tykännyt. Väitti tästä jäävän nahkean kalvon iholle. Minä en sellaista huomannut. Tuoksu oli aika väkevä ja viileä ja sopisi mielestäni paremmin miehille. En usko, että hankin tätä täysikokoisena. Ihan perushyvä pesutuote kuitenkin.

Käytettyä tuli myös 3 kappaletta Dermosilin näytteitä. Käräytin rinnustan Tallinnassa, joten kotireissulle pakkasin mukaan Dermosilin after sunin. Mielestäni tämä ei oikein tehnyt mitään. Joskus joku after sun on lievittänyt punoitusta ihan parin käyttökerran jälkeen, mutta tämän kanssa tuntui, että sama kuin olisi ollut laittamatta. En ihan hirveästi tykännyt tästä tuoksusta, joka on kukkainen, mutta tuo minulla mieleen jonkin siivousaineen tai vessanraikastimen. Ei jatkoon. Ja mikäli erillisen after sunin hankkisin, niin luonnonkosmetiikan puolelta.

Dermosililta toinen käytetty näyte oli Nature Facial Cream Calluna eli kanervakasvovoide. Tämä oli tuhdimman puoleista tavaraa, mutta tuntui silti sopivan minulle, vaikka tässä onkin kookosöljyä (joka yksistään käytettynä tuppaa tukkimaan ihoni). Tuoksu on jännä, mieto. Kookos ainakin erottuu hyvin. Saattaisin ehkä joskus hankkia täysikokoisen. Voisi olla sopiva yövoiteena. En ehkä laittaisi tätä meikin alle.

Kolmas Dermosil oli Living-sarjan nestesaippua. Hyi yäk, minkä tuoksuinen tämä on! Ihan kuin vadelmaa sekoitettuna Dermosilin veriappelsiini-sarjan tuoksuun. En tykännyt sitten yhtään! Niin teollinen ja äklö. Tämäkin voisi olla jonkin siivousaineen tuoksu. Pitäydyn käsisaippuoissa siis Urtekramissa, eikä tämä Dermon saippua edes ole luonnonkosmetiikkaa.

Absolutionin meikkivoiteesta postailin täällä. Samasta postauksesta löytyy kommentit myös Avrilin meikkivoiteesta ja Lily Lolon BB-voiteesta, joiden näytepurnukat ovat nuo pyöreät numeroidut.

Everyday Mineralsin näytteistä tyhjentyi jojoba-pohja sävyssä 0W Golden fair. Tämäkin voisi olla aika hyvä talvisävy minulle, mutta päädyin nyt sitten tilaamaan 1N-sävyisen pohjan.

Lancomen Rénergie Multi-Lift - voidenäytteestä ei jäänyt oikein muistikuvia. Aika voimakas tuoksu, joka jäi kasvoille pitkäksi aikaa.

Maybellinen Dream Satin Liquid - näytteen käytin sitten kuitenkin itse. Tämä oli vaaleimmassa sävyssä 01 Natural Ivory. Tämä olikin positiivinen ylläri, sillä tämä levittyi ihan nätisti ja pysyikin suht hyvin kasvoilla, mutta loppupäivästä tämä painui huokosiin. Olen joskus ennenkin tätä käyttänyt (näytteen varmaankin) ja muistelen, että silloin en tykännyt tästä yhtään. Toki ihokin on varmaan ollut erilainen vuosia sitten.

Siinäpä siis osa 1 eli jatkoa seuraa. Osa 2 onkin aika hiuspainoitteinen. (Tyhjentelin vähän kaappeja...)

perjantai 21. heinäkuuta 2017

lomaostoksia

Vielä olisi viikko lomaa jäljellä ja tämä loppuloma meneekin sitten ihan vain kotosalla, sillä J:llä alkaa jo maanantaina työt. Ei siinä mitään. Olen monta kertaa todennut, että parhaimman levon saa ihan vain kotona. Mutta eihän koko lomaa passaa tuhlata kämpillä löhöilyyn! Tehtiin J:n vanhempien kanssa reissu Tallinnaan ja käytiinhän me mutka kotopuolessakin. Mitäs tänä aikana on tarttunut mukaan?

Organic Shopin Jojoba & Orchid - shampoo tuli ostettua Tallinnasta Kaubamajasta. Hinta oli n. 2,50 € - 2,60 €. Tuoksu on jännän makea ja jos tämä tuoksu olisi väri, niin se olisi ehdottomasti kulta ja kultaa löytyy pakkauksestakin. (En tavallisesti näe asioita tai "aistintoja" väreinä, joten hassua, että tästä tuoksusta tulee vahvasti mieleen kulta-väri.) Pakkaus on vähän heppoisen tuntuinen, mutta ulkonäkö on ihan kiva. Tämä menee odottaviin odottelemaan omaa vuoroaan.

BYS:n meikkimuna on myös Kaubamajan hankintoja ja maksoi 4,90 €. Tämä meikkimuna muistuttaa mielestäni nytkin käytössä olevaa Pirkan meikkimunaa tuntumaltaan, kun nyt sormeni työnsin pakettiin. Tämäkin menee odottaviin.

Yves Rocherin uskomattoman ihanan ja pehmeän bourbon-vaniljan tuoksuisen suihkugeelitiivisteen sain äidiltä. Äiti aina välillä tilailee Yvesiltä ja on YR minullekin tuttu. Aikoinaan sinne tuli tilauksia tehtyä. Harmi vain, Yves ei ole luonnonkosmetiikkaa, vaikka paljon kasviperäisiä ainesosia käyttävätkin. Käytän tämän silti. Tämä suihkari on tosiaan tiivistettä eli tätä ei tarvitse suurta määrää. Tämäkin menee odottaviin.

Panikoin ja hyperventiloin henkisesti, kun tajusin, ettei Dermosilillä enää ole Sport & Beach - ripsiväriä, joka on ollut muutaman putkilon verran ehdoton suosikkiripsarini. Ystäväni Elina kuitenkin vinkkasi tästä Maybellinen Lash Sensational - ripsarista, jonka pitäisi myös lähteä ihan lämpimällä vedellä pesemällä. Ja onhan tämä tosi monen suosikkiripsari, sen olen huomannut. Ei siis auta kuin kokeilla tätä. Dermosililla on kyllä Sport & Beachia vastaava ripsiväri, mutta sen harja on saanut niin paljon haukkuja, ettei oikein inspaa. Taidan silti varmuuden vuoksi säästää Sport & Beachin harjan, josko joudun tekemään paluun Dermosilille. Olisi kiva suosia suomalaista ja hintakin on edullisempi kuin tällä Maybellinen ripsarilla. (Kaubamajasta muistaakseni 12-13 €, taitaa Suomessa olla arvokkaampi?)

Nyt aloitin sitten Everyday Mineralsin tuotteiden ostelun eli suuntasin Oulun Ideaparkin Lifeen eilen ihan vain siksi, että olisin kokeillut, mikä nyt on se lopullinen oikea värisävyni näistä. En sitten kehdannut olla ostamatta tätä pohjaa, vaikka sen olisi muutaman euron halvemmalla saanut EDM:n omilta sivuilta. Nytpä tässä pakkausta lähemmin tutkiessa huomasin, että tämä pohja onkin matte-versio, eikä jojoba, jonka olisin halunnut. Lifessa oli todella suppea valikoima ja suoraan sanottuna unohdin, että näistä näitä eri versioita oli. Luultavasti Lifessa oli vain näitä mattapohjia. Voi hitsit. Onneksi J on ensi viikolla menossa pikavisiitille taas sinne suunnille ja hän lupasi käydä palauttamassa tämän. En ole irrottanut sirottimen suojamuovia, joten eiköhän tämän voi palauttaa, kun kuittikin on tallessa. Kylläpäs tympii oma huolimattomuus. Siispä naputtelen nyt illan päälle tilauksen EDM:lle ja tilaan white primerin, peiteaineen ja viimeistelypuuterin lisäksi vielä oikean version. Täytyykin kaivella vielä noita näytteitä, että onko tuo 1N - sävy nyt varmasti oikea jojoba-versiosta. Voi hitsin pimpulat sentään!

Tänään nappasin Lidlistä silkasta uteliaisuudesta 2 Cienin luomiväriä. Sävyt ovat Brilliant Brown ja Vanilla Cream. Koostumus näissä on hieman kermaisen tuntuinen. Siveltimen kanssa nämä murustuvat ja väriä ei tule nimeksikään, mutta sormella ainakin ruskeasta irtoaa paremmin väriä. Ehkäpä siis levittelen näitä ihan vain sormin. Perushyviä ja edullisia, 3,99 €/kpl. Saas nähdä, miten pysyvät luomilla.

Tässäpä oli siis katsausta lomaostoksiin. Nyt kyllä harmittaa tuon EDM:n pohjan kanssa, mutta ei voi mitään. Uutta yritystä kehiin. Kokemuksia näistä tuotteista saa jakaa kommentteihin!

P.S. Kuvien näkyvyyden kanssa on jotain ongelmia nyt, kun Photobucket pyysi vahvistamaan sähköpostin. Ilmoittakaa, jos kuvat eivät näy. Näköjään välillä näkyy, välillä ei. Huoh. 

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

kommentteja meikkipohjanäytteistä

Mitäs mieltä nyt sitten olen ollut meikkipohjista, joista olen näytteitä pyytänyt? Tässäpä arviota seuraavista meikkipohjista:


Aloitetaan Avrilin meikkivoiteesta, josta minulla oli vaalein sävy Clair. Ensimmäinen nurina tulee sävystä, joka on liian tumma ja punertava minulle. Levittyvyys oli ihan ok, mutta lopputulos on ehkä hieman sellaisen "jauhoisen" näköinen kasvoilla, mikä todennäköisesti johtuu ihotyypistäni (pintakuiva). Kasvot siis jäävät sen näköiseksi, että jotain on nassuun laitettu. Kasvot alkavat lievästi kiillellä päivän mittaan, mutta sen varmasti olisi kestänyt. Meikkivoide on edullinen (10-14 € paikasta riippuen) ja siinä on mieto, kiva tuoksu, josta plussaa. Ei jatkoon, kun sopivaa väriä ei löydy.
 
Lily Lolon BB-voiteesta sen sijaan löytyi sopiva väri Fair. Tämän levittyvyys oli ehkä vähän huono, sillä tuntui, että tämä ei oikein asettunut iholle eli kovin paljon tätä ei voinut työstää. Kokeilin tätä sekä kosteusvoiteen kanssa että ilman, mutta mitään merkittävää eroa ei sillä tuntunut olevan, oliko alla kosteusvoide vai ei. Yleensä BB-voiteiden peittävyys ei yllä meikkivoiteiden tasolle ja tämänkin peittokyky oli aika heikko eli peitevoidetta tarvittiin tavallista enemmän, mikä taas aikaansai lopputuloksesta vähän läikikkään. Tämänkin kanssa kasvot alkoivat kiillellä, mutta luultavasti sen kanssa olisi voinut elää. Kiiltely ei siis ollut pahimmasta päästä. Tuoksu tässä oli vähän hapan ja pistävä. Tiedä sitten, oliko pilalla vai onko se oikeasti tuollainen. En silti ihastunut tähänkään.

Nyt tätä postausta naputellessa kasvoillani on toista kertaa Absolutionin meikkivoidetta vaaleimmassa sävyssä Light. Valitettavasti tämäkin on liian tumma minulle. Meikkivoide ei myöskään asetu kasvoille niin nätisti kuin jotkut muut ja pinta jää minun makuuni liian hehkeäksi. Se ei ole paras ominaisuus rasvoittuvan ihon kanssa eli kasvot alkavat kiiltää aika nopeasti. Hassua, että esim. Jolie mainostaa tätä passeliksi rasvoittuvalle ja sekaiholle. Myös huokoset tuntuvat hyppäävän silmille peiliin katsoessa. Tuoksu tässä on eniten mieleeni. Ensinuuhkaisulla pienen hetken ajan mieleen tulee anis tai lakritsi. Nyt päivän mittaan meikkivoide on ehkä jopa tummentunut entisestään kasvoilla. Tämäkään ei siis ole minun valintani.

Uoga Uogan mineraalimeikkipohja ei myöskään aiheuttanut riemunkiljahduksia. Tämäkin on aika hehkeä tapaus eli arvata saattoi, että kasvot alkoivat kiiltää nopeasti. En jaksa yrittää edes EDM:n primereiden ja puutereiden kanssa, vaikka aluksi niin suunnittelin. Tämä näyte lähtee kiertoon, sillä siinä on tavaraa moneksi moneksi moneksi käyttökerraksi eli pääseepä joku muukin sitten testaamaan. Todennäköisesti ujutan tämän jonkin myytävän meikkipaketin mukaan.

Tähän mennessä pisimmän korren on vetänyt Everyday Minerals ja erityisesti olen tykästynyt jojoba-pohjaan white primerin ja viimeistelypuuterin kanssa. Jojoba-pohja on tarkoitettu lähinnä kuivalle iholle eli sekin on hehkeä tapaus, mutta ei lähelläkään näitä muita. EDM:ssa tuntuu jo itse pohjassa olevan hyvin pigmenttiä eli peiteainetta ei tarvitse niin paljon. Kasvot alkavat vähäisesti kiillellä päivän mittaan, mutta se on kestettävissä ja meikit pysyvät hyvin paikoillaan näyttäen silti luonnollisilta. Minulla on vielä noita EDM:n näytteitä jäljellä, joten luultavasti käytän ne loppuun, ennen kuin teen lopullisia päätöksiä siitä, mitä niistä hankin, jos nyt ylipäätään raskin hankkia. Hieman masentaa tilanne näiden luonnonkosmetiikan meikkipohjien kanssa, kun ne tahtovat olla liian tummia tai sitten liian hehkeitä. Tokikaan kaikkia maailman mahdollisuuksia en ole edes kokeillut, mutta alkaa jo nyt uuvuttaa. Tiedänpä kuitenkin, että yksi hyvä vaihtoehto on EDM! Heiltä sain myös niin hyvää asiakaspalvelua aiemmin, että jo melkein siitä syystä voisin jotain tilata! (Toisin kuin Lähitapiola, jonka töykeä ukko kiukuttaa vieläkin... Pitäkää vakuutuksenne!)

Mutta löytyikös tästä tuttuja juttuja? Mitä muita luonnonkosmetiikan meikkipohjia kannattaisi kokeilla?

tiistai 4. heinäkuuta 2017

jälleen muutamia ostoksia

Viime kuussa rahaa tuhlautui yllättävän paljon kaikenlaiseen ja hännän huippuna vielä Biodellyn pieni tilaus, joka ei onneksi vienyt vararikkoon. Lisänä vielä vähän muutakin...


Lähdetään liikkeelle vasemmalta eli siinäpä pinossa vähän meikkipohjanäytteitä, jotka siis tilasin Biodellyn testeripalvelun kautta. Valkoisissa purkeissa on näytteet Avrilin meikkivoiteesta sävyssä Clair ja Lily Lolon BB-voiteesta sävyssä Fair. En juuri nyt muista, kummin päin ne tuossa olivat, mutta eipä sillä ole väliä, kun niitä ei toisistaan erota ilman pohjan merkintöjä. Purkkien pohjissa on siis numerot ja lähetyslistaan laitettu maininta, kumpi oli kumpaa. Nähtyäni ekaa kertaa nämä purkit, olin aika pettynyt, sillä näytti, että kumpaakin voidetta on niin vähän, ettei niistä riittäisi edes yhteen käyttökertaan. Onneksi avattuani purkit, lisää tavaraa löytyy purkkien kannesta. Voiteet ovat kokeneet postissa melkoisen linkouksen eli tavara vain on levinnyt purkissa niin, että äkkiseltään näyttää, ettei sitä siellä juuri ole. Siltikin näytteistä riittää varmaan vain yhteen käyttökertaan riippuen siis varmasti siitä, paljonko tuotetta tarvitsee ja miten sen levittää. Sävyt vaikuttivat sopivilta käteen testatessa. Avril taisi olla ihan pikkiriikkisen tummahko minulle ja enemmän punertava kuin kellertävä, joten hieman jännittää sen sävy sitten kasvoilla.

Alimmainen "You're so beautiful!" - purkki pitää sisällään Uoga Uogan mineraalimeikkipohjaa sävyssä 631, joka on käsittääkseni vaalein. Tämä näyttää hurjan keltaiselta, joten jännitän vähän myös tätä. Totuus selviää kuitenkin vasta kasvoille testatessa. Kokeilen tätä ensin yksinään ja tarvittaessa sitten EDM:n primerin ja puuterin kanssa. Jännää!

Pipettipullon voikin varmasti tunnistaa Evolveksi. Kyseessä on 10 ml Nourishing Hair Elixiriä ja ajattelin tätä lähinnä latvoille, etteivät ne alkaisi hapsottaa niin nopeasti. Tästä löytyy myös 30 ml pakkauskoko. Tällä on näppärä aloittaa ja testata. Tuoksu oli ainakin huumaavan hyvä! Evolven pakkausten ulkoasu on tosi kiva. Evolven ihonhoitotuotteet ovat keränneet paljon kehuja ja niitäkin kiinnostaisi kokeilla. Hiuseliksiiri pääsee tänään testiin!

Hypätään välillä ei-luonnonkosmetiikkaan. J:n tädin suosituksesta hankin Lumenen Nail Strenghthenerin eli kynnenvahvistajan. Olen aika tympääntynyt kynsiini, kun ne vaurioituvat ja katkeilevat niin herkästi. Tämän vahvistajan kanssa lohduttaa se, ettei tämä sisällä formaldehydiä.

Isadoran Twist-Up Gloss Stickin löysin Huuto.netistä. Tämä oli ihan käyttämätön kampe ja hintaa tälle tuli posteineen kaikkineen muistaakseni 7 €. Sävy on 13 Peach Nectar. Koostumus on huulikiiltomaisen tahkea ja sitähän tämä enemmänkin on kuin huulipunaa. Tässä on aika selkeää glitteriä, mutta itse väri ei ole kovin voimakas, mikä on hyvä tällaiselle huulituotearkailijalle. Olenkin totaalisen ihastunut tähän ja lisäilen tätä usein kotonakin! En muistanut kuvata tätä huulilla ja toisaalta en nyt viitsisikään, kun meikitkään ei ole enää kondiksessa. Ei valitettavasti ole luonnonkosmetiikkaa, mutta ehkä ensi kerralla sitten!

Yksi meikkivoidetesteri olikin tällainen pussiversio (tämäkin siis Biodellyn testeripalvelun kautta) eli Absolutionin La Crème du Teint sävyssä Light. Pussukassa on 1,5 ml. Muistaakseni tämä meikkivoide maksaa täysikokoisena yli 40 € eli tästä mielellään kokeilee ensin testerin (minun tapauksessani kaikesta pitäisi olla testeri...).

Ylläripyllärinä Biodellyn paketista löytyi vielä Laveran Hydro Effect Serum, jota olenkin halunnut kokeilla, sillä olen monesta blogista lukenut pelkkiä positiivisiä postauksia tästä. Jippii, kiitos Biodelly!

Siinäpä oli hetkeksi taas ostoksia paitsi että... Pari Huuto.netin meikkiostosta on vielä tuloillaan. Täytyy varmaan laittaa juurikin Huuto.net ja Facebookin kauneuskirpparit jollekin mustalle listalle ja estää pääsy niihin. Eiköhän tämä riitä nyt hetkeksi!

P.S. Pohdiskelin töistä kauppaan kävellessä, että onneksi en omista paljon kesävaatteita. Niille kun ei hirveästi tunnu nykyään olevan käyttöä. Ainakaan Suomessa. #palelee

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

kesäkuussa käytetyt näytteet / roskat osa 2

No niin, tässäpä tulee sitten toinen osa kesäkuun roskista eli ne näytepaketista käytetyt näytteet. Ihan kaikki ei taidakaan siitä paketista olla, mutta ei anneta sen häiritä!


Ensin Bonacuren duo eli shampoo ja maski, jonka käytin hoitoaineen tapaan. Nämä kulutin kertaheitolla J:n sukulaisten luona saunoessa. En viitsi sotkea hopeatuotteilla toisten kylppäreitä (noh, Biozellin maskia saatan käyttää), kun aina on se riski, josko violettia väriä sattuu tarttumaan vaikka laatoitusten saumoihin. Siksipä jemmassa on yleensä aina jotain tällaisia näytteitä tai matkakokoja. Bonacuren tuotteita on tullut käytettyä jonkin verran. Ihan kivoja ja tuoksustakin jo tunnistaa Bonacuret. Maski ei ollut kovin tehokas, sillä tukka oli aika takussa, vaikka koko pussillisen tukkaan levittelin (12 ml. Tuntuu, että oli kait tuota tavaraa kummassakin enemmän??) Hiustuotteissakin olen menossa kohti luonnonkosmetiikkaa ja nyt pakosta käytössä hopeatuotteet ihan normikosmetiikasta, joten tuskin tulen näitä Bonacureja hankkimaan. Mikäli sekaannun normikosmetiikkaan, niin kelpuutan shampoon marketistakin.

Lancomen Genifique - seerumi/hoitotiivistenäytteestä riitti useampaan käyttökertaan. Ei tämän käytöstä ainakaan pahentunut eli ihan hyvä. Tuskin silti näin arvokasta tuotetta hankkisin, vaikka palaisin normikosmetiikkaan.

2 kpl Lumenen Sisu - kosteusvoidetta. Näitä Sisu-näytteitä on tullut käytettyä todella monta ja jos palaisin normikosmetiikkaan, niin saattaisin ehkä hankkia Sisu-sarjan tuotteita. Jännä tuoksu, joka sopisi varmasti miehillekin! Yleensä tällaiset joka ihotyypille sopivat tuotteet eivät minulla toimi, mutta poikkeus vahvistaa säännön.

Weledan Almond Sensitive Skin Hand Cream oli vähän pettymys. Ei tämä tehnyt kyllä yhtään mitään. Tuoksusta tuli mieleen esanssikirsikka, vaikka kait tämän pitäisi olla mantelin tuoksuinen? Plääh, ei kiitos. Luonnonkosmetiikasta en ole vielä löytänyt täydellistä käsivoidetta.

Patykan Tea Tree Face Cream tuli Biodellyn tilauksen mukana. Tämä oli ihan kiva! Tuoksu oli minttuinen ja tämä sisältääkin spear mintiä. Patykan tuotteita tekisi mieli kokeilla. Patyka on siis luonnonkosmetiikkaa.

Alarivissä Lieracin Magnificence - kosteusvoide, joka soveltuu käytettäväksi aamuin illoin. Tämän tuoksusta tykkäsin ja jos palaisin normikosmetiikkaan, niin varmaan olisi pakko hankkia pelkän tuoksun vuoksi hinnasta viis! Käyttökokemuksia ei oikein jäänyt mieleen, tuoksu vain. Ei se varmasti huonokaan ollut!

Lancome Teint Idole Ultra Wear - meikkivoidetta oli 3 kpl ja tästä yhdestä nyt sitten testasin ranteeseen ja ihan liian tummaahan tämä oli. Sävy oli siis 03 Beige Diaphane. Käyttämättä siis jäi. Toki jonakin kotipäivänä olisi voinut ollakin väärän värisen meikkivoiteen kanssa, mutta yleensä kotona kaikki meikkivoiteet pysyy kasvoilla hyvin, eikä naama kiillä, eli mielelläni kokeilen meikkivoiteet normiarjessa eli töitä ja mahdollisesti vielä tallireissu siihen päälle.

Dermosilin Punainen appelsiini - vartalovoide on näköjään napattu mukaan Sokos Hotellista ja muistankin näitä Oulun Sokos Hotellissa nähneeni. En vain pitänyt tuoksusta yhtään. Kulutin käsirasvana. Ei jatkoon missään tapauksessa!

Näin. Kyllä näytteistäkin voi saada käsityksen tuotteista ja siksihän niitä on olemassa. Riippuen tuotteesta toki. Ihan kaikesta ei aina saa muodostettua mielipidettä muutaman käyttökerran perusteella, mutta näistä nyt ainakin sai muutaman sanan arviot kasaan.

Nytpä taidan lähteä merenrantaan kävelylle, kun aurinkokin alkoi paistaa. Eilen oli superharmaa päivä ja fiilis ihan kuin marraskuussa. Toivottavasti nyt heinäkuusta eteenpäin kesä näyttäisi kyntensä ja pääsisi nautiskelemaan lämpimistä keleistä ja auringosta.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

kesäkuun roskat osa 1

Jälleen kerran roskat on jaoteltu kahteen erään. Tässä tulee nyt isommat jutut ja toisessa osassa sitten vilkaistaan näytepaketista käytettyjä näytteitä. Käydään kimppuun:


Ensimmäisenä Yves Rocherin syreenin tuoksuinen suihkugeeli. Syreeni on kiva tuoksu ja olenkin J:n kotona käyttänyt syreenin tuoksuista Linna-suihkugeeliä. Se saattaa ehkä jopa vetää pitemmän korren, jos näitä kahta syreenin tuoksuista suihkugeeliä vertaisi. Yvesin suihkugeelissä tuoksu on todella kiva pullonsuusta nuuhkittuna, mutta pestessä tuoksu muuttuu vähän laimeammaksi ja tylsäksi. Koska Yves Rocher ei ole luonnonkosmetiikkaa, niin tuskin tulee uudelleen hankittua.

Oriflamen Festive Time - jalkavoide on lojunut jossain, sillä se löysi tiensä roskiin vasta nyt. Olisi täällä vielä vähän jäljellä, mutta ainesosaluetteloa lukiessa ei tee mieli tätä käyttää. Ei tämä nyt niin maailmaa mullistavaakaan ollut.

Taas kului loppuun Biozellin Color Mask sävyssä Soft Ice. Uusi korkattu.

Kirjoituspöydältäni löytyi jokin vanha kynsinauhaöljy. Muistaakseni tässä luki O.P.I. (on kulunut pois) ja feikkihän tämä oli. Ei O.P.I.:lla mitään tällaisia kynsinauhaöljyjä ole. Eipä ole tullut tätä paljon käytettyä, joten pois vaan. Tuoksu yritti olla vissiin meloni.

Etualalla pönöttää Dermosilin meikkimuna. Tämä on kivan pehmoinen. Tykkään! Oli vain vaihdon aika. Nyt taitaa käytössä olla Pirkan meikkimuna. En ole tainnut sellaiseen meikkimunaan törmätä, että jäisi käyttämättä. Kaikki siis käy!

Everyday Mineralsin White Primerin tyhjensin muffinssivuokaan, jonka kevyesti taitoin kahtia ja suljin klemmareilla. Oletin siitä olevan helpompi ottaa primeria (tai mitä tahansa muuta EDM:n tuotetta), mutta totesin kuitenkin, että parempi pitää nämä omissa pakkauksissaan. White primeria siis on vielä jäljellä, sillä odottelen vähän muitakin juttuja kokeiluun, joten mietin, voisiko tätä primeria käyttää muidenkin alla, jos meikkipohja sellaista kaipaa. Noin muuten tästä tulee fiilis, että jos nyt intoudun EDM:n meikkipohjan hankkimaan, niin varmaan tulee hankittua tämäkin! Kyllä tämä vähän parantaa meikin kestoa.

Pieni näytepurnukka sisältää Zuiin Liquid Foundationia. Sävyä en muista, mutta olisiko se joku Ivory ollut. Ei vissiin kuitenkaan ihan se kaikista vaalein. Pari kertaa tätä käytin ja purkissa on vieläkin tavaraa ja uskoisin sen olevan vieläpä käyttökelpoista, vaikka myyjä varoitteli, että se kuivahtaa nopeasti näytepurkkiin. Pari käyttökertaa kuitenkin riitti. Sävy oli hyvä, mutta levittäminen ei ollut ihan ongelmatonta ja tätä oli hankala kerrostaa. Ihon pinta jäi puuteroinnista huolimatta hieman nahkeaksi ja iholle nousi pieni kiilto nopeasti. Tämä pieni kiilto oli ihan ok ja se kestikin kauan, mutta iltaa kohti naama alkoi kiiltää enemmän ja se ei ollut enää ok. Meikkivoide silti pysyi hyvin paikoillaan, plussaa siitä! Minusta ei siis tule Zuiin nestemäisen meikkivoiteen fania.

Toinen näytepurkki oli Flow Kosmetiikan mineraalimeikkipohjaa sävyssä Ivory. Mielestäni tämä ei tehnyt hirveästi mitään kasvoille, vaikka tätä on paljon kehuttu. Esimerkiksi Everyday Mineralsin mineraalipohjat tuntuvat olevan pigmenttisempiä ja ne vähän häivyttävät ihohuokosiakin. Flow ei oikein tehnyt mitään, vähän tasoitti ihon sävyä. Pysyvyydestä ei valitettavasti muistikuvia. Tuskinpa siis tätä tulee hankittua. Harmi, sillä Flow Kosmetiikka on suomalainen.

Vielä Konjac-sienikin meni vaihtoon. Tämä taisi olla Dermosililta. Nykyinen on hiiliversio, joka sopii parhaiten rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle. Sitä ihoni juuri nyt on, enkä tiedä, mistä se on pillastunut. En silti ole huomannut eroa näiden eri sieniversioiden kesken. Merkkien välillä sen sijaan tuntuu olevan vaihtelua, sillä Dermosilin konjac-sieni tuntui märkänäkin olevan jotenkin kovempi ja karkeampi, kuin nykyinen hiiliversio. (Mikähän lie sen merkki on? Sellaisessa pussukassa se tulee, jossa lukee Konjac sponge.)

Oliko tässä tuttuja tai tuntemattomia, hyviä tai huonoja? Toisen osan yritän naputella tänne mahdollisimman pian!